Henki sitkeässä

”En tee poliittisia juttuja”, vastasin.

”Ei tämä varsinaisesti ole poliittinen.”

”Olen nähnyt tämän tyypin lehdissä. Se on sotkeutunut politiikkaan, talouteen ja uskontoon. Ja ihmissuhteisiin.”

”Voit valita motiivin niistä, jos vieroksut politiikkaa. Maksu tulee yhtä lailla.”

Politiikka itsessään ei ollut mikään ongelma, vaan sen saama huomio. Poliittisissa murhissa on liian suuri riski. Motiivi oli joka tapauksessa se, että Grigori oli vedellyt naruja kulisseissa ja muodostunut ongelmaksi liian monelle taholle. Saattoi tietysti olla, että hän oli sekaantunut jonkun vaimoonkin. Ellen minä niittaisi häntä, joku muu kyllä niin tekisi. Kysymys oli vain, tuliko käsky Suomen vai Venäjän puolelta rajaa.

”En pode huonoa omaatuntoa. Politiikassa vain on liikaa intohimoa.”

”Lupaan, että tämä hoidetaan ammattitaitoisesti ja viileän kylmästi.”

Olin siihen aikaan vielä nuori ja typerä enkä osannut sanoa ei. Ehkä ison kokoluokan keissi sokaisi minut.

”Grigorin heikkoudet ovat vodka, prostituoidut ja uhkapeli. Niistä keskimmäisen voit unohtaa, mutta kahta muuta voimme käyttää hyväksemme. Olemme järjestäneet suljetun pokeripelin, johon sinä hän otatte osaa. Pelin aikana sujautat hänen juomaansa tämän”, toimeksiantajani sanoi ja asetti pöydälle pystyyn pienen ampullin.

”Tämä on erittäin myrkyllistä. Älä haistele sitä, älä anna sen joutua iholle. Älä edes vilkaise siihen päin, jos vain pystyt välttämään.”

En pidä myrkyistä. Niissä on jotain raukkamaista. Ei sillä, etteikö puolustuskyvyttömän uhrin ampuminen lähietäisyydeltä isokaliiberisella käsiaseella olisi sekin raukkamaista, mutta silloin ainakin katsoi uhriaan silmästä silmään.

”Kuulostaa turhan monimutkaiselta. Miksen vain ampuisi häntä?”

”Tämä on suunnitelma ja tässä suunnitelmassa pysytään.”

”Eli juotan tämän hänelle vodkan seassa. Ja mitä sitten?”

”Ei muuta. Poistut paikalta välittömästi. Meillä on toiset miehet, jotka jatkavat siitä.”

*

Grigori oli kuten kuvissa: parrakas ja epäsiisti, pesemätön pitkä tukka roikkui harteille asti. Hänen likainen verkkatakkinsa oli muutamasta kohdasta ratkennut. Itse olin laittanut kauluspaidan ja irtotakin, vaikka paikka tosiaan ei ollut mikään kasino, vaan jonkin pk-yrityksen toimisto sataman pienteollisuusalueella. Yritys toi mahdollisesti LVI-tavaraa maahan. Olimme nostaneet kahvihuoneen pöydän keskelle toimistoa ja tunnelman luomiseksi peittäneet sen vihreää verkaa jäljittelevällä pöytäliinalla.

Kaksi muuta pelaajaa olivat miehiä viisissäkymmenissä, molemmilla mustat lasit silmillään, valmiina pelaamaan käteispokeria isoilla panoksilla. Minun tappioni onneksi kuittaisi työnantajani.

Grigorin kyljessä kiehnäsi nainen, joka oli maksullinen, mutta tuskin kallis. Raskaan elämän jälkiä hän ei ollut saanut meikattua piiloon. Kadonneen viehätysvoimansa hän oli korvannut nostamalla parhaat puolensa esiin avoimella push up -topilla. Grigori läimi häpeilemättä naisen minihameen peittämiä pakaroita.

”Texas hold’em, ensimmäisen kierroksen blindit 10 ja 20”, pelaaja vasemmalla puolellani sanoi. Hän oli varmasti yrittänyt kasvattaa Burt Reunoldsin viiksiä, mutta yltänyt vain Juha Kankkusen tasolle.

”Pelatkaa pojat vaan, ei mua häiritse”, naukui nainen. Hänellä ei ollut korostusta, joten hän oli varmasti suomalainen. En sanonut, että minua jonkin verran saattoi häiritä, että keikisteli minun ja kohteen välillä ja teki hommastani sata kertaa vaikeampaa.

”Huorat nurkkaan saatana!” tiuskaisi toinen miehistä. Nainen tuhahti ja istui toimiston seinustalla olevalle sohvalle.

”Blindeja sitten pöytään, niin saatte kortteja”, sanoi mies. Grigori istui hänestä vasemmalle, joten hän asetti pienen aloituspanoksen, minä olin hänestä seuraava ja asetin kaksinkertaisen panoksen. Jakaja jakoi meille jokaiselle kaksi korttia sääntöjen mukaan.

Kylmiä juomia sai ottaa toimiston jääkaapista, Grigorilla oli vieressään kolmen vartin Stolishnaja-pullo, josta hän kaatoi vain itselleen. Siihen väliin minun pitäisi yrittää.

Minusta vasemmalle molemmat miehet maksoivat aloituspanoksen. Kun Grigori pääsi pelivuoroon, korotti hän kylmästi 60 euroa ja katsoi minua pistävästi suoraan silmiin. Heitin pois ysiparin. Myös minusta seuraava viiksekäs mies foldasi.

”Vai tällaista peliä täällä pelataan”, puheliaampi jakaja sanoi ja tökkäsi omat korttinsa yhteiseen kekoon hänkin. Grigori kahmi aloituspanoksemme pitkillä, valkoisilla sormillaan, joiden kynnet olivat leikkaamattomat ja lohkeilleet.

Grigori vatkasi pakkaa kuin olisi vispannut kermaa. Korttien ääriviivat katosivat hänen sekoittaessaan. Hän nostatti pakan vasemmalla puolellaan ja katkaisi sen yhdellä kädellä. Saimme uudet kortit.

”Vodkaa!” komensi Grigori ja nainen hänen takanaan kaatoi ryypyn sinappilasiin pullon vieressä.

”Saanko mäkin kanssa?” nainen kysyi.

”Ei!” sihahti Grigori ja löi kämmenellään pöytään.

”Siellä on kaljaa ja lonkeroa jääkaapissa”, sanoi toinen miehestä.

Sain jaossa kaksi pikku korttia eri maata ja heitin ne saman tien pois. Viiksimies koputti pöytää. Mies hänestä vasemmalle maksoi sokkopanoksen. Grigori korotti välittömästi. Viiksimies huokaisi syvään ja heitti korttinsa pois.

”Saatana ryssä yrittää joka kierroksella bluffata!” viiksetön mies sanoi ja maksoi korotuksen.

Grigori jakoi pöytään kolme korttia, ne lennähtivät hänen näppäristä sormistaan kuin jännitetyt jouset. Toinen pelaajista korotti ja nojautui tuolissaan taakse päin itsevarmasti. Pöydässä oli muutama sekalainen pikku kortti, ehkä niistä joku oli osunut kohdalleen. Grigori maksoi.

En saanut katsettani irti pullosta. Pitäisi saada Grigori keskittymään peliin niin, että voisin sujauttaa ampullin hänen lasiinsa. Pitäisi myös tehdä se niin, että kumpikaan muista pelaajista eikä maksettu seuralainen sitä huomaisi.

Seuraava kortti eli turn oli herttakuningas. Mies korotti 200 euroa miettimättä. Grigori kilisteli pelimerkkejään miettien kolmisen sekuntia ja maksoi. Hän viittoi naista kaatamaan itselleen uuden ryypyn ja kumosi sen yhdellä huikalla kurkkuunsa ennen kuin jakoi viimeisen kortin. Sekin oli kuningas, ruutua.

Viiksetön mies työnsi kaikki pelimerkkinsä tyynesti keskelle. Grigori tuijotti pelaajaa tiukasti silmiin. Hän kiersi vodkapullon auki yhdellä kädellä irrottamasta katsetta vastustajastaan ja kaatoi nyt ensimmäisestä kertaa itse itselleen.

”Se on all in”, mies sanoi.

”Mjina tiedan.”

Grigori tyhjensi ryypyn jälleen yhdellä huikalla ja työnsi samalla tavalla pelimerkkinsä keskelle.

Kortit käännettin. Miehen kortit olivat pataässä ja patakuningas. Hän oli siis saanut kolmoset. Grigorin kortit olivat nelonen ja ysi. Mutta ne olivat molemmat ruutua. Hän oli saanut viimeisellä kortilla värin.

”Saatana!” mies ärähti niin, että olutpullot pöydällä kilisivät. ”Vilunkipeliä, itselleen jakoi värin!”

”Rauhoitus nyt”, sanoi viiksimies.

”Ei kukaan tolla kädellä lähde korottamaan ennen floppia!”

”Säännöt on selkeät, istu nyt rauhassa.”

Grigori kauhoi pelimerkkejä pöydän keskeltä omaan reunaansa tyynesti. Hän oli juuri ottanut valtavan riskin tyynen rauhallisesti. Ellei hän sitten ollut huijannut, mutta se ei kiinnostanut minua, en minä omilla rahoillani pelannut. Miten saisin Grigorin tasapainoa heilutettua niin, että hänen tarkkaavaisuutensa herpaantuisi? En kovin helpolla ainakaan. Myöskään nopeasti tyhjenevällä vodkapullolla ei ollut häneen mitään näkyvää vaikutusta.

”Tulin tänne ja pelasin kaksi kierrosta!”

”Jos sinulla ei ole enempää käteistä lunastaa pelimerkkejä, niin istu siellä reunassa kuunteluoppilaana.”

”Huorien kanssa, niin.”

Pelattiin muutama yllätyksetön kierros. Sokkopanokset vaihtoivat omistajaa. Nainen kiehnäsi Grigorin kainalossa ja he suutelivat äänekkäästi, Grigori lutkutti kuin olisi syönyt smatanaa suoraan purkista.

Minun piti pelata aggressiivisemmin kiinnittääkseni kaikkien huomion peliin. Ellen sitten aikonut tylsistyttää uhriani kuoliaaksi. Heitin kokeeksi muutaman pelimerkin keskelle. Muut pelaajat eivät halunneet katsoa bluffiani ja sain sokkopanokset itselleni. Se oli korkeintaan hyvä alku, mutta ei riittänyt vielä mihinkään.

Pelattiin muutama käsi. Viiksimies voitti käden, kun kymppipari osui kohdalleen. Grigori voitti pelimerkkinsä seuraavalla kädellä kun sai muut foldaamaan.
Päätin yrittää järjettömintä mahdollista liikettä. Korteista välittämättä laitoin heti alussa kaikki merkkini peliin. Kortit sattuivat olemaan nelonen ja vitonen, molemmat pataa.

”Mjielenkiintoista”, Grigori sanoi ja tuijotti minua silmiin. Hänen tuijotuksensa oli mikäli mahdollista vieläkin intensiivisempi. Mieleeni tuli Viidakkokirjan animaation käärme, joka oli aiheuttanut minulle lapsena painajaisia.

”Mitä nyt tapahtuu?” nainen kysyi.

”Turpa kiinni”, sihahti mies vaihtopenkiltä.

Grigori maksoi panostukseni siirtämättä katsettaan silmistäni.

Käänsimme korttimme. Hänen korteissaan oli kirjaimet A ja K ja punainen sydän. Minun kortit nähdessään hän naurahti.

”Taisi tulla toinenkin mies vaihtopenkille”, sanoi viiksimies, joka oli jakana ja jakoi flopin pöytään. Siinä oli pataässä, joka antoi hänelle ässäparin. Jos joku olisi laskenut todennäköisyyksiä, ne olisivat laskeneet pohjamutiin. Mutta kolmen kortin seassa oli myös patakutonen, joka antoi mahdollisuuden värisuoraan. Tosin hyvin epätodennäköisen.

”Yksi kortti voi pelastaa”, viiksimies kommentoi ja jakoi seuraavan kortin pöytään. Se oli Ruutuässä. Grigorilla oli nyt kolme ässää ja kuningas.

”Katotaan tää vika nyt vielä”, hän sanoi ja käänsi viimeisen kortin. Se oli patakakkonen. Olin saanut värisuoran.

Grigori tuijotti viimeistä korttia. Sitten minun korttejani. Hänen pistävät silmänsä loimusivat. Tukka näytti sähköistyvän.

Sitten hän nojautui taakse päin tuolissaan ja alkoi nauraa kovaan ääneen. Minuakin alkoi naurattaa ja jakaja hekotteli itsekseen.
”Patakakkosella vei!” jakaja kommentoi, ”ässäkunkun vei patakakkosella!”

Grigori katsoi vielä kerran kortteja ja ratkesi uudestaan nauruun.

Osoitin miestä sohvalla.

”Ässä ja kunkku! Samat kortit kuin hänellä!”

Ulos pelistä joutunutta miestä häntäkin nauratti vähän. Nainen nauroi muiden mukana, vaikkei selvästi tiennytkään pelin sääntöjä.

”Hyvä peli!” kommentoin ja kurottauduin kohti vodkapulloa kaataakseni Grigorille ryypyn kuin hyvä voittaja ikään. Grigori pyyhki silmiään ja läiski minua selkään.

Tilaisuuteni oli tullut. Kaadoin ryypyn lasiin ja tiristin kämmeneeni kätketystä ampullista pisaran kirkasta myrkkyä sen joukkoon.

”Peli jatkuu?”

”Pjeli jatkuu”, Grigori vastasi. Koska hänellä oli ollut enemmän pelimerkkejä kuin minulla, niitä oli vielä puolet jäljellä ja saatoimme jatkaa.

Ryyppy jäi kuitenkin pöydälle. Ensimmäistä kertaa hän ei kumonnut sitä ykkösellä. Kohotin omaa olutpulloani, josta en ollut juonut kuin muutaman hörpyn.

”Nastrovje!”

”Daa-daa.”

Hörppäsin itse olutta pullonsuusta, mutta Grigori keskittyi lajittelemaan jäljelle jääneitä pelimerkkejään kasoihin. Peli oli mennyt vakavaksi.

Jaettiin uudet kortit. Grigori oli nyt jakajana. Hän vahti kortteja haukkana. Minä vahdin pöydällä olevaa paukkua. Täytyi toivoa, että se ei päätyisi kenenkään muun kurkusta alas. Keskityin peliin, pahinta olisi jäädä kiinni lasin tuijottamisesta.

Sain kasiparin.

”Käännä kortit”, komensi levottomana viiksimies.

Grigori ei siirtänyt minusta katsettaan sivuun, kun nosti kolme korttia yksitellen pöytään. Siinä oli kaksi ässää ja kolmonen. Koputin vuoroni ohi. Niin teki myös viiksimies. Grigori ei vieläkään kahvahtanut. Tunsin musertuvani hänen katseen alla.

”Saanks mä juoda tän?” kysyi nainen Grigorin takaa ja otti sinappilasin pöydältä. Grigori tarttui vieläkään silmää räpäyttämättä naista ranteesta ja riisti vodkalasin tämän sormista.

”Njet!”

Grigori katsoi minua edelleen silmiin, koputti pöytään ja hulautti lasin tyhjäksi.

Olin onnistunut.

Mitä seuraavaksi? Kuinka kauan myrkyllä kestäisi vaikuttaa? Minun pitäisi päästä pois mahdollisimman nopeasti.

Seuraava kortti oli ehkä vitonen. En ollut kiinnostunut. Päässäni humisi jännityksestä. Osasiko Grigori lukea ajatuksiani? Ainakin hänen katseensa pureutui kalloni läpi. Mitä jos hän tajuaisi, että olin myrkyttänyt hänen lasinsa. Miten hän sen tajuaisi?

Grigori tarttui pakkaan nostaakseen viimeisen kortin. Sitten hänen pistävät silmänsä lasittuivat ja hänen päänsä putosi varoittamatta pöytään.
Nainen astui hänen viereensä ja tarkisti pulssin. Hän vaikutti olevan yhtäkkiä tilanteen tasalla.

”Hän on vielä hengissä.”

”Annoitko hänelle kaiken myrkyn?” kysyi viiksimies.

”Mitä helvettiä, oletteko kaikki tässä mukana?”

”Totta kai, miten muuten kuvittelit, että saataisiin ruumis kätkettyä?”

”En minä tiedä, en saanut ohjeita miten tästä eteenpäin? Miten nopeasti myrkyn pitäisi vaikuttaa?”

”Siinä ampullissa oli kymmenkertainen määrä täysikasvuisen painijan tappamiseksi. Oletko varma, että kaadoit lasiin kaiken”, toinen miehistä sanoi.
”Koko pisaran, mitä siinä oli. Ja miksi tuo nainen ei voinut antaa sitä myrkkyä. Sehän täytti ukon lasia koko illan!”

Äkkiä Grigorin pää nousi pöydästä ja silmät syttyivät. Hän nousi pystyyn horjahdellen ja örähti jotain venäjäksi. Nainen kirkaisi. Hänestä välittämättä Grigori kompuroi huoneen nurkkaan ja laskeutui polvilleen.

”Mitä se tekee?”

”Luulen, että se rukoilee.”

Grigori oli kaivanut rukousnauhan ja pienen ikonin esiin ja piti niitä edessään ja sopotti jotain kielellä, jota en ymmärtänyt.

”Se pitää lopettaa, ammu sitä niskaan.”

”Ei minulla ole asetta!”

”Tulit tappokeikalle ilman asetta?”

”Luulin, että minun pitää myrkyttää se. En minä asetta ottanut mukaan.”

”Ota tämä”, viiksimies ja ojensi minulle revolverin.

”Oliko sinulla koko ajan? Miksi itse et ammu sitä?”

”Sinä se tappaja olet.”

Pyörittelin päätäni ajatellen, miten helpompaa olisi ollut, jos olisin voinut tyhjentää aseen Grigoriin jo kaksi tuntia sitten. Tarkistin, että revolveri oli ladattu ja astuin Grigorin taakse, joka oli jo valmiiksi polvillaan. Noin puolen metrin päästä tähtäsin siihen kohtaan, jossa takaraivo ja niska kohtaavat. Laukaus kajahti. Grigori tuupertui kasvoilleen vasten seinää.

”Homma hoidettu”, hankkiutukaa ruumista eroon.

”Varmista, että hän on kuollut.”

Käänsin ruumista. Luoti oli mennyt siististi läpi niskasta alaviistoon ja tullut kurkusta ulos. Itse luoti kai oli jossain seinässä, joka oli nyt tahriutunut verestä.
”Eiköhän tämä ole varma homma.”

”Hirveä siivo.”

Äkkiä Grigori haukkasi syvään henkeä ja verta ryöppysi hänen suustaan. Hänen kyntensä upposivat kurkkuuni. Valmistautumattomana hänen iskuunsa kaaduin taaksepäin ja hän rojahti päälleni.

”Auttakaa nyt saatana!”

Rimpuilin maassa miehen kanssa, joka oli kuolleeksi yllättävänkin virkeä. Vasta kun nainen iski tätä lähes tyhjällä vodkapullolla päähän, ote heltisi.

”Etkö sinä varmistanut, että sen piti olla kuollut?”

”Ammuin sitä jo niskaan!”

Mies otti revolverinsa takaisin ja tyhjensi rullan lähietäisyydeltä maassa makaavaan Grigoriin.

”En edes tiedä, miksi sinä olet tällä keikalla.”

”Sitä minäkin mietin.”

Ruumis käärittiin mukana tuotuihin jätesäkkeihin ja pakkausnarulla käärittiin tiukaksi paketiksi. Satama-allas oli lähellä ja ruumis kannettiin sinne.

”Tulihan sille loppu viimein.”

*

Seuraavalla viikolla lehdessä oli uutinen. Grigorin ruumis oli löytynyt rannalta. Ruumiinavauksessa todettiin, että uhri oli murhattu ja asiasta käynnistettiin rikostutkimus. Varsinaiseksi kuolinsyyksi varmistui hukkuminen.

Vastaa