Suomessa katoaa 50 ihmistä joka päivä. Jotkut omasta tahdostaan, jotkut rikoksen uhrina. Suurin osa heistä löytyy elossa, mies palaa ryyppyreissultaan, eksynyt marjastaja löytyy koirapartion avulla. Jos kadonnut on nuori ja kaunis nainen, on hän lööppeissä seuraavat kolme päivää, paitsi jos hänen taustastaan paljastuu jotain, joka ei sovi Lucia-neidon puhtoiseen imagoon. Jotkut tapaukset jäävät elämään vuosikausiksi. Minne joutui Raisa illanvieton jälkeen Tampereella vuonna 1999? Mihin katosi Niku ruotsinlaivalta vuonna 2006? Tyypillinen kadonnut on keski-ikäinen mies ja alkoholilla on osuutta asiaan. Pertti tai Martti harvemmin pääsee etusivun otsikoihin.
Joku heistä saattaa olla minunkin asiakkaani. Jos olen tehnyt työni huolellisesti, uhrini ei koskaan päädy henkirikostilastoon. Ruumista ei löydy, uhrin katoaminen jää selittämättä.
Nyt asiakkaani kertoi haluavansa, että järjestän hänen katoamisensa. Hän vaikutti elämäniloiselta ja reippaalta, en olisi odottanut hänen haluavan päättää päivänsä. Toisaalta, itsetuhoisuus ei näy päälle päin. Uskollinen lukija muistanee, kuinka vanhempi herrasmies oli pyytänyt minulta vastaavaa palvelusta.
”Ei kun ymmärsit minut aivan väärin. Haluan todellakin kadota. Kadota jäljettömiin. Uusi henkilöllisyys, mielellään ulkomailla, mielellään jossain vähän Suomea lämpimämmässä maassa. Pystytkö auttamaan asiassa?”
”Sinulla on väärä mies. En hoida sellaisia asioita.”
”Etkö sinä saa ihmisiä katoamaan?”
”Yleensä minun toimeksiantoni katoavat sillä lopullisella tavalla.”
”Siitä ei todellakaan ole kyse. Haluan erittäin mielelläni jatkaa elämääni tällä hetkellä, kiitos vain!”
”Sitten en voi auttaa.”
”Etkö todella? Luulisi, että sinulla olisi tietoa tällaisista asioista. Sain sinun yhteystietosi, kerrottiin että sinä hoitaisit. Rahaa kyllä on.”
Teoriassa tiesin, kuinka kadotaan jäljettömiin. Itselläni oli kirjahyllyn sokkelissa väärennetty passi ja riittävä määrä käteistä, jos maa alkaa polttaa jalkojen alla. Minulla oli kontaktit, joiden avulla saisin miehelle väärät paperit ja lentoliput parissa päivässä.
”Et näytä siltä, että sinulla olisi runsaasti rahaa. Vai oleko niitä miljonäärejä, jotka ovat keränneet rahansa penniä venyttämällä? Autosi on vanha ja vaatteesi halpahallista.”
”Rahaa kyllä on! Älä sinä siitä huoli!”
”Sinä olet putkifirman myyntiedustaja. Sinun vuositulosi eivät riitä kattamaan niitä kuluja, joita tästä syntyy. Oletko kavaltanut työnantajasi ja sen vuoksi alkaa maa polttaa jalkojen alla?”
”Ei mitään sellaista! Kaikki on ihan laillista, en ole syyllistynyt mihinkään rikoksiin!”
”Haluaisin jotain vähän konkreettisempaa.”
Mies huokasi syvään ja katseli pitkin seiniä mietteliäänä.
”Voinko luottaa sinuun?”
”Minä olen lähtökohtaisesti ammattirikollinen. Päättele siitä.”
”Eli sinä vaadit minua luottamaan sinuun tässä asiassa, mutta sinä et luota siihen, että minulla on rahaa?”
”Näin se menee.”
Mies katseli taas seiniä ja kattoa ja pyyhki hermostuneena käsiään housunpolviinsa. Hän ei vaikuttanut siltä, että olisi ryöstänyt pankin. Luultavasti hänellä oli kuitenkin rahaa jostain.
”Voitin Eurojackpotissa 3,4 miljoonaa. En ole vielä kertonut kenellekään. Huh-huh, olipa hurjaa sanoa se ääneen! En melkein itsekään usko, että niin kävi!”
”Ja rahat ovat sinulla?”
”Kyllä, ne tulivat parin viikon karenssin jälkeen tilille. Kaikki 3,4 miljoonaa, verottomana. Vaimo ei tiedä mitään. Eikä kukaan mukaan. Olen käynyt töissäkin normaalisti koko tämän ajan.”
”Olisiko aika kertoa?”
”Kuule, minä olen elänyt vaimon kanssa liitossa 25 vuotta. Mentiin naimisiin nuorina ja typerinä, ei olisi pitänyt mennä. Seksiä on ollut viimeksi Tarja Halosen presidenttikaudella. Muutaman kerran olen maksullisissa käynyt, mitä on ollut mahdollisuuksia ja mihin olen pystynyt rahaa vaimolta pimittämään. Meillä on aikuinen tytär. Hän ei soita eikä käy kylässä. Minä en ole velkaa kenellekään. Vaimo pitäköön velattoman asunnon ja auton. Tämä poika aloittaa nyt alusta jossain muualla, missä lempeitä ovat sekä ilmanala että senjoritat.”
”Kannataisiko vielä miettiä?”
”On tätä kuule mietitty. Kaikkina niinä harmaina päivinä kun olen istunut toimistolla luuri korvalla myymässä paskaröörejä ihmisten taloihin. Kaikkina niitä kertoina, kun olen hiipinyt yöllä vaimon vierestä vessaan runkkaamaan, kun siltä jääkalikalta ei saa muuta kuin nalkutusta. On tullut kuule mietittyä! Meinasin saada sydärin, kun tarkastin lottonumerot. Vaimolle naamioin sen yskänkohtaukseksi, kun ei meinannut pokka pitää, kun hän oli samassa huoneessa. Kaksi viikkoa kesti saada voitot tilille, sen ajan olen katsellut matkailumainoksia Kuubasta ja Thaimaasta. Katso nyt saatana tuonne ulos, missä räntää tulee pilkkopimeältä taivaalta. Kyllä tämä poika lähtee nyt, näin se on.”
”Kai se on sitten uskottava.”
”Usko pois, saatana!”
”Sinulla oli varmaan joku suunnitelma tätä varten?”
”Naamioit minun katoamiseni murhaksi. Mutta todellisuudessa lennän väärällä henkilöllisyydellä Etelä-Amerikkaan tai kaukoitään.”
”Olet ymmärtänyt väärin. Työni on päin vastoin naamioida murha katoamiseksi. Mikä olisi edes motiivi murhallesi?”
”No vaikka raha. Joku ryöstää minun lottovoittoni ja murhaa minut.”
”Silloin lottovoittosi paljastuu.”
”Ei kai sitä voi välttää. Mutta silloin minä olen jo lentokoneessa.”
”Hyvä on. Voin järjestää niin, että katoat jäljettömiin. Mutta se tarkoittaa, että sinun pitää olla neljän päivän päästä eli ensi viikon keskiviikkona valmiina lähtöön. Et saa ottaa mukaasi mitään muuta kuin päälläsi olevat vaatteet. Se tarkoittaa, että et voi koskaan enää palata. Oletko valmis siihen?”
”Kuka tähän paskamaahan haluaisi edes palata. Se on menoa nyt!”
”Toivottavasti tiedät, mitä olet tekemässä.”
Kirjanpitäjältäni Niemiseltä menisi neljä päivää väärennetyn passin hankkimiseen. Sitä varten piti ottaa miehestä passikuvan vaatimukset täyttävä portretti. Vaikeampaa, mutta yhtä tärkeää olisi siirtää miehen varat numerotilille maahan, jonka pankkilait mahdollistavat toiminnan Suomen viranomaisilta salassa. Niitä ei saisi enää kuolleen miehen Visa Electronilla nostettua Osuuspankin tililtä. Itse lähtöpäivänä pitäisi järjestää pieni hämäysoperaatio ja toimittaa sitten mies Bangkokin koneeseen. Oman työni hintalappu ei ollut edes suurin osa loppulaskusta, mutta jos kerran rahaa olisi, niin ei olisi ongelmiakaan.
*
Sovittuna päivänä poimin hänet kyytiini autollani. Oli järkevämpää mennä minun autollani, pian hänen autonsa liikkeitä parin päivän ajalta jäljitettäisiin liikennekameroista. Olin käskenyt häntä jättämään puhelimensa kotiin tai heittämään sen merenlahteen. Pelkkä akun irroittaminen ei riittäisi. Ajoin hautausmaan taakse, jossa vanhojen tammien varjossa autoni oli hyvässä piilossa. Ehkä paikassa oli myös jotain symboliikkaa: ensin piti käydä hautausmaalla, että voi syntyä uudestaan. Komensin miehen pitkälleen takapenkille ja käärimään hihansa ylös.
”Mikä tuo on letku on? Kuppaatko minusta kaiken, mikä irti lähtee?”
”Tee vain niin kuin käsken.”
Jos ei ole ruumista, ei ole murhaa. Ja koska mies tarvitsisi ruumistaan vielä uudessa elämässään, lähin vaihtoehto oli pumpata hänestä reilu puoli litraa elämännestettä todisteiden väärentämiseksi. Eläimen veri ei olisi tullut kysymykseen, siitä olisi jääty kiinni liian helposti. Sen piti olla ihmisen verta, mielellään samaa veriryhmää. Enkä voinut ryöstää SPR:n veripankkia, joten tämä oli helpoin vaihtoehto. Mahdollista myös olisi, että poliisi ottaisi verestä geeninäytteen.
Minulla ei ole kenties sairaanhoitajan herkkiä käsiä, mutta olen vuodattanut verta kerran jos toisenkin. Siksi injektioneulan työntäminen kyynärtaipeeseen ei tuottanut vaikeuksia. Käskin miestä puristamaan kättään nyrkkiin ja valutin veripussin täyteen.
”Anna kotiavaimesi ja odota tässä. Palaan noin tunnin kuluttua.”
”Nyt hieman huippaa. Oliko tämä hyvä idea?”
”Ainakin viina menee paremmin päähän, kun olet vielä tänä iltana yölennolla matkalla kohti Pattyaa. Odotellessa kuuntele vaikka autoradiota, mutta älä tee mitään, ennen kuin tulen takaisin.”
Jätin miehen autoon ja lähdin kävellen. Räntää satoi taas, mutta mitä reippaammin kävelisin, sitä nopeammin homma olisi hoidossa.
Asunto löytyi helposti ja avain sopi oveen, kuten pitikin. Vaimo ei ollut kotona, kuten mies oli minua informoinut. Koti oli tyypillinen alemman keskiluokan koti. Vaatimaton, mutta velaton. Kalusteet Ikeaa, kirjahyllyn päällä hääkuva ja sen tytön rippikuva, joka ei miehen mukaan koskaan soittanut. Matkamuistojen perusteella Mallorcalla oli käyty. Seuraavalle matkalle vaimo ei pääsisi mukaan. Kuvissa hän ei hymyillyt. Sitä, oliko hän sellainen pirttihirmu kuin mitä hänen miehensä antoi ymmärtää, en voinut kuvista päätellä.
Pidin hanskat kädessä ja varoin jättämästä sormenjälkiä. Kaivoin veripussin esiin olohuoneessa ja iskin veitsellä siihen reiän. Veri suihkusi siitä kuin kyynärvaltimosta, kun puristin pussia. Roiskin sitä tarpeellisen määrän matolle ja huonekaluille ja tiristin viimeiset pisarat sohvalle. Kun vielä jätin veitsen lattialle todistusainestoksi, ei ollut epäilystäkään, että huone näytti rikospaikalta.
Palasin autolle ja mies torkkui takapenkillä. Kaikki hyvin siis.
”Ajan sinut seuraavaksi lentokentälle ja lyhyt tuttavuutemme päättyy siihen. Tässä kuoressa on passi uudella nimellä, kuten myös ajokortti. Siellä on myös vähän käyttörahaa, koska suomalaista pankkikorttiasi et voi enää käyttää. Lähetämme sinulle tiedot, kuinka pääset käsiksi voittorahoihisi. Älä huoli, ne ovat melkein kaikki tallessa, lukuunottamatta sitä suurehkoa summaa, jonka jouduimme ottamaan kuluihin. Sinulle on varattu lentoliput uudella nimelläsi, joka muuten kannattaa opetella ulkoa. Tästä hetkestä lähtien olet vapaa. Toivottavasti vapautesi maistuu sinulle.”
”Voi pojat, voit uskoa että maistuu kyllä. Ja kerronko, mikä maistuu myös!”
”En välittäisi kuulla.”
”Ei sitten, mutta tiedät kyllä. Se on menoa sitten.”
”Niin on. Muista, että et voi sitten enää koskaan palata.”
Pudotin miehen lentokentän parkkipaikalle ja löin vielä matkalaukun käteen. Siellä oli kirpparilta haalimaani lumppua ja kaksi Gideoneiden Raamattua painona, mutta kaukomatkaaja ilman matkatavaroita olisi vaikuttanut liian epäilyttävältä. Nyt hän ei eroaisi keskiverrosta seksituristista, eikä kukaan kiinnittäisi häneen huomiota kahta kertaa. Kukaan ei katsoisi lentokentän turvakameran nauhoja selvittääkseen hänen katoamistaan.
*
”Tiesitkö, että se sinun asiakkaasi tuli takaisin?” kysyi Nieminen, kun tapasin hänet ABC:n lounaalla.
”Se lottovoittaja? Miten se nyt takaisin tuli?”
”Se sama mies. Olisikohan tullut koti-ikävä.”
”Mistä tiedät?”
”Minulla on tietolähteeni.”
”Olisi pitänyt arvata. Tai arvasinkin. Miksi minä aina otan tällaisia toimeksiantoja? Miksi minä aina annan puhua itseni juttuihin, joiden tiedän menevän perseelleen?”
”Sinä olet niin hentomielinen.”
Niin, ehkä olin liian hentomielinen.